lauantai 28. joulukuuta 2013

2. Bad news

Bad news


 Seuraavat päivät kuluivat nopeasti töiden parissa. Uusi työ oli pitänyt minut kiireisenä ja päivät koostuvaitkin nykyään aikaisesta herätyksestä, suuresta määrästä kahvia ja pitkästä työpäivästä.





Pienessä toimistossa on vain kaksi työpöytää joista toinen on minun ja toinen on Alicen. Toimistotyötkin ovat sujuneet paljon paremmin kuin olin kuvitellut.





Työkaveristani Alicesta on tullut nykyään varmasti paras kaverini. Alice myös tietää kaupungin parhaat juorut ja pitää minut aina ajan tasalla.





Olin koko viikon työskennellyt toimistossa joka on erittäin tylsää, mutta jonakin päivänä pääsisin jo kuvauksiin avustamaan näyttelijöitä.




***


Perjantaina koitti vihdoin vapaapäivä. Tarkoituksena oli kerrankin nukkua mahdollisimman pitkään, mutta olin liian tottunut aikaiseen herätykseen joten nousin melko aikaisin.





 Hörpin kuumaa kahvia ja yritin keksiä mitä voisin tehdä tänään. Työpäivinä ei ikinä tarvinnut keksiä mitään tekemistä, koska olin niin vähän aikaa toimettomana.






En keksinyt parempaakaan tekemistä, joten aloitin pesemällä keittiön tasot.





Keittiön siivoamisen, kahvinkeittimen korjaamisen ja tiskaamisen jälkeen iski todellinen tylsyys. En vain yksinkertaisesti keksinyt mitään tekemistä ja tässä pienessä mökinpahasessa oli niin tylsää ja..yksinäistä.





Minulla ei juurikaan ollut ystäviä täälläpäin ja Alicekin olisi tänään töissä. Päätin suunnata läheiseen baariin. En tiedä millaisia ihmisiä siellä olisi, ehkä muita yksinäisiä seuranhakijoita tai puliukkoja.



***


Niinkuin arvata saattoi, paikka oli vielä tyhjillään. Etsin itselleni sopivan paikan sohvalta ja seurasin baarimikon puuhia. Ehkä joku vielä ilmestyisi, kun hetken vain odottelisin.




 
 Puolen tunnin odottelun jälkeen Jack ilmestyi baariin. Hän ei yhtään epäröinyt istua viereeni ja näytti yllättyneeltä nähdessään minut, joten hänkin varmaan muisti minut.






 'Täällähän on aika kuollutta, minä kun luulin, että tämä on suosittu paikka' Jack aloitti
' Mmm' vastasin
Hetken hiljaisuuden jälkeen juttelu lähti paremmin käyntiin. Jack kyseli paljon kaikenlaista minusta, mutta onnistui välttelemään minun esittämiäni kysymyksiä.



***


 Jack lähti hakemaan lisää drinkkejä, vaikka olin vannonnut, että en joisi enää enempää. Päässäni jomotti , mutta join drinkkini mukisematta ja toivoin, että Jack ei toisi enää montaa drinkkiä. 





 Muutama muukin ihminen oli valunut baariin illan myötä. Tunnelma oli kuollutta, mutta silti tuntui, että ihmiset liikkuivat nopeasti. Jack laski shotin sohvalle ja yritin kumota sen.







 Join shottiani. Silmissäni vilisi toden teolla ja päässäni jomotti entistä kovemmin. 





Kaikki alkoi tuntua entistä oudommalta kun tunsin Jackin kylmät kädet kyljelläni ja hänen kylmät huulet omillani.




 ***


 Ulkona oli jo pimeää kun astelin baarista ulos. Tähdet valaisivat sinertävää taivasta. Kuinkakohan kauan olin ollut täällä? Minulla ei tosiaankaan ollut hajuakaan siitä mitä kello oli.






 Kävelin hitaasti ja kirosin, että  olin laittanut aivan liian korkeat korkokengät. Pienikin kompastuminen ja makaisin maassa. Jack oli kannoillani ja minulla ei ollut hajuakaan mihin olin menossa, varmaankin etsisin seuraavaksi taksin.
'Melanie, mä voin viedä sut kotiin' Jackin ääni kuului takaapäin
Lause kuullosti minun mielestäni enemmän käskyltä kuin pyynnöltä joten jätin vastaamatta ja seurasin Jackia autolle.

Sitten...pimeni. 
 ***


Seuraavana aamuna olisin mielummin kuollut kuin herännnyt. Hirveä nälkä kouri vatsaani ja pakotti kuitenkin nousemaan. Päässäni jomotti vieläkin ja olin nukkunut vain muutaman tunnin.





Ruokahaluni oli tiessään, mutta kamala nälkä kouri vatsaani joten söin pakosta muroja, jotka maistuivat sahanpurulta. Kurkkuni oli rutikuiva ja jouduin nielaisemaan murot muutamaan kertaan ennen kuin sain ne alas. Yht-äkkiä vatsassani alkoi velloa. Nousin hieman liian nopeasti ja ryntäsin vessaan.




Ehdin juuri ajoissa ja varmasti kaikki mitä olin viimeisen päivän aikana syönyt nousi ylös.





Loppupäivä kului vessan kylmällä lattialla. Join muutaman kupin kahvia, oksensin ja istuin lattialla. Viimeyö palasi pakostakin mieleeni, vaikka en halunnutkaan ajatella sitä.





Mieleeni palasi heti Jackin terävät kulmahampaat, punaiset silmät ja kylmä iho ja se kuinka epäluonnolliselta hän vaikuttikaan.

***

Muutaman kuukauden päästä suuret uutiset selvisivät. Tunnustelin vatsaani ja yritin selventää ajatuksiani. Olin raskaana, mutta voisihan asiat pahemminkin olla, vai voisivatko?

***


10 kommenttia:

  1. Aika aikaisin aamulla lähti baariin... :D Mutta eipä siinä mitään kun kerta oli vapaapäivä... Ja onko Jack niinkuin pelin vampyyri vai "lavastettu"? Ja onkohan sitten lapsikin vampyyri, ja miten Jack ottaa uutisen... Eli jatkoa odottelen, ilmoitan samalla että Frozen Dreamsissa on osa 5!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jack on lavastettu vampyyri, koska oikeilla pelaaminen on niin paljon hankalempaa. Lapsesta tuleekin sitten jotain vampyyrin ja ihmisen väliltä. :D Pitää käydä lukaisemassa :)

      Poista
  2. Tosi hienolta tarinalta vaikuttaa jo heti näin alussa. Linkivaihto?

    VastaaPoista
  3. Mahtava osanen! Vasta nyt sain luettua, mutta eikö se sanonta niin mene, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan? :D
    Voi minkä teit, Melanie... Saa nähdä, mitä Jack tähän mahtaa sanoa D:
    Awww, rakastuin Melanien mekkoon ;_; Ihana!
    Tykkäsin tosi paljon kuvista ja teksti oli hyvää, rauhallisesti eteenpäin soljuvaa ja sulavaa :) Ainoa "virhe" mihin kiinnitin huomiota oli se, että aikamuodot vaihteli aika ajoin preesensin ja imperfektin välillä. Tähän kannattaa kiinnittää jatkossa vähän enemmän huomiota, mutta kaikilta muilta osin tämäkin osa oli ihan mahtava, joten älä tuosta välitä liikaa - kaikillehan sattuu joskus virheitä! :)

    Ai niin, ja olet muuten lämpimästi tervetullut lukemaan Flynnien uusinta osaa :)

    -banssu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja niinhän se menee :D Käympäs senkin sitten lukaisemassa. :)

      Poista
  4. Miss Sims 3 kilpailu alkamassa! Käy vilkaisemassa sivua ja osallistu! :)

    VastaaPoista
  5. Flynneillä ulkona nyt osa 31! :)

    -banssu

    VastaaPoista
  6. Mukavalta lc:ltä vaikuttaa! :) Melanie on nätti ja hänestä on kiva lukea :)

    Mutta niin, mulla on ollu sun linkki jo kauan, joten linkkaisitko mun LC:n?

    lcsunler.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Flynnien osa 34 on nyt luettavissa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ;D